Hitto mikä tunteiden sekamelska jäi äskeisestä lounastapaamisesta sisarhennon kanssa. Miten toisen pienet kosketukset voikaan tuntua niin hyviltä ja se riipivä patoutunut halu lähempään kanssakäymiseen. Se on sitä tunnetta jota haluan, tunnetta että tiedän olevani merkityksellinen, olla olemassa ja haluttu. Sama tunne sekoittaa keskittymisen työhön, ahdistaa, jännittää ja pelottaa se on elämisen ja intohimon tunne, johon kohdallani liittyy näitä lieveilmiöitä.

Kuljimme käsi kädessä, kuka tahansa kaupungilla liikkuva tuttava, sukulainen, naapuri olisi voinut nähdä meidät yhdessä kulkemassa ja halailemassa mutta tuntui silti, että sillä hetkellä on suurempi merkitys kuin mahdollisesti siitä kiinnijäämisen seuraamuksilla, ihmeellistä.

Siitä töihin lähtiessäni tuli ajatus, että mitäs jos joku on nyt minut nähnyt, jään kiinni ja minut jätetään, onhan minulla sisarhento mutta onko se kuitenkaan se mitä haluan vai pelkkä laastari…